Usein kysyttyjä kysymyksiä

 

 

 

Milloin aktioihin täytyy ilmoittautua?

Aktiovaihtoehdoissa on mainittu viimeinen ilmoittautumispäivä. Suosittelemme kuitenkin ilmoittautumista hyvissä ajoin, jotta sinulle jää aikaa valmistautua lähtöön rauhassa. Toisinaan aktiot voivat myös tulla täyteen jo ennen ilmoittautumisajan päättymistä, ja lentoliput ovat yleensä edullisempia, kun ne varaa hyvissä ajoin. Ilmoittautumisen käsittelyyn menee muutamasta päivästä pariin viikkoon. Voit varata matkan vasta, kun hyväksymisilmoitus on saapunut toimistolta.

Mitä aktiomaksu sisältää?

Aktiomaksu sisältää kaiken, mitä tarvitset aktion aikana: majoituksen, ruokailut ja matkustuksen määränpäässä. Maksu EI sisällä matkoja Suomesta kohdemaahan, matkavakuutusta, mahdollisia rokotuksia, ilmoittautumismaksua ja taskurahaa aktion aikana. Kerro mahdollisimman hyvissä ajoin toiveistasi osallistua aktioon myös seurakunnassasi ja ystäväpiirissäsi. Antaminen on siunaukseksi, joten tarjoathan sen mahdollisuuden toisille. Monet haluavat osallistua matkasi kustannuksiin, koska siten he voivat itsekin olla osa lähetystyötä. Matkarahaa voi kerätä myös lähetysmyyjäisten, kirkkokahvien ja muiden tapahtumien kautta.

Mitä kieltä aktiossa puhutaan?

OM:n aktioissa tiimikielenä on englanti. Täydellinen kielitaito ei ole edellytyksenä, vaan riittää, että ymmärrät ja tulet ymmärretyksi arkipäiväisissä tilanteissa. Aktioinfossa on erikseen mainittu, jos on hyvä osata muita kieliä.

Miten aktioon matkustetaan?

Jokainen aktioon tuleva järjestää oman matkansa kohdemaahan, koska aktiolaisia tulee eri maista. Yleensä aktiolaisia tullaan vastaan lentokentälle. Jos osallistujien toivotaan matkustavan bussilla tai junalla lentokentältä eteenpäin, annetaan siitä tarkat ohjeet. Autamme mielellämme miettimään erilaisia matkustusvaihtoehtoja, joten kysy rohkeasti apua. Eri valtioita koskevia viisumitietoja voit selvittää Ulkoasiainministeriön sivuilta.

Mitä aktiossa tehdään?

Aktioiden yleiskuvaukset löytyvät nettisivuiltamme. Niissä kerrotaan pääpiirteissään, minkälaisesta aktiosta on kyse. Pyri kuitenkin olemaan joustava ja valmis palvelemaan, miten vain voit. Tarkemmat infot ja ohjeistukset aktioon liittyen toimitetaan kohdemaasta lähempänä aktion alkua.

Milloin ja miten osallistumismaksu maksetaan?

Aktion ilmoittautumismaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautumismaksu on 30 € ja sen voit suorittaa Operaatio Mobilisaation tilille FI30 8000 1571 3148 64 viitenumerolla 9014. Varsinainen aktiomaksu maksetaan ennen aktion alkua. Jos on kyse useamman kuukauden ohjelmasta, voit kysyä mahdollisuutta maksaa useammassa erässä. OM:n rahankeräyslupa mahdollistaa tuen keräämisen myös lyhytaikaista työtä varten. Jos keräät osallistumistasi varten tukea, saat meiltä tilinumeron sekä oman viitenumeron, jota käyttämällä tukijasi voivat osallistua kustannuksiin. Jos sinulle maksetaan tukea enemmän kuin osallistumismaksuun tarvitaan, voit käyttää sitä kuitteja vastaan lentolippuihin ja muihin kustannuksiin.

Entä jos perun lähtöni tai OM peruu aktion?

Jos haluat tai jos sinun tarvitsee peruuttaa aktio, ilmoita siitä lyhytaikaisen työn koordinaattorille. Tieto peruuttamisesta tarvitaan myös kirjallisesti, esimerkiksi sähköpostilla. Ilmoittautumismaksua ei palauteta. Jos OM peruu aktion, pyrimme yhdessä löytämään mieleisen ja sopivan uuden vaihtoehdon. Voit myös olla lähtemättä ja jos olet maksanut aktiomaksun itse, voimme palauttaa sen sinulle aktion peruunnuttua. Jos matkaasi on tuettu OM:n tilille, emme voi palauttaa maksettua tukea. Se käytetään lähetystyön hyväksi OM:n keräysluvan mukaisesti. Jos perut lähtösi itse alle kuukausi ennen lähtöä, veloitamme sinulta koko aktiomaksun tai vähintään puolet siitä. Veloitettava osuus riippuu maasta ja aktiosta.

Onko aktiota ennen jotain koulutusta?

OM on kansainvälinen järjestö ja varsinainen orientaatio ja koulutus tapahtuu kohdemaassa, koska aktiotiimi tulee yhteen vasta siellä. Yleensä aktion ensimmäisinä päivinä on koulutusta, joka varustaa tulevaan aktioon ja kohdemaan tapoihin ja kulttuuriin. Suomessa järjestämme Lähetä minut -viikonloppuleiriä OM:n työstä kiinnostuneille ja omaa paikkaansa etsiville. Viikonloppuun osallistumista ei edellytetä aktioon lähteviltä toisin kuin pidempiaikaiseen työhön aikovilta, mutta se on mahdollisuus varustautua myös aktioon ja tutustua järjestöömme paremmin. Koulutus järjestetään kahdesti vuodessa. Suosittelemme lukemaan myös kirjoja, jotka varustavat aktioon. OM:n toimistolla on myynnissä lähetysaiheista kirjallisuutta ja voit kysyä meiltä myös vinkkejä sopivista kirjoista.

Miksi tarvitsen seurakunnan suosituksen?

On tärkeää, että sinulla on lähtöösi seurakuntasi tuki. Arvostamme OM:ssä suuresti paikallisia seurakuntia ja uskomme, ne ovat Jumalan ensisijainen työkalu maailman evankelioimisessa. Lähetystyö ei ole koskaan kenenkään yksityinen tehtävä, vaan tehtävä on annettu seurakunnalle. Kerro suunnitelmistasi seurakuntasi johtajille ja lähetystyöstä vastaaville. Kokoa itsellesi ennen lähtöä tukijajoukko, joka sitoutuu rukoilemaan puolestasi ja mahdollisesti myös tukemaan lähtöäsi taloudellisesti. Tuki on tärkeää niin valmistautuessa kuin reissussa ollessa.

Kuka voi toimia suosittelijanani?

Aktiohakemuksessa kysymme seurakuntayhteyttäsi ja pastorisi tai muun seurakuntasi/yhteisösi vastuunkantajan nimeä. Olemme yhteydessä heihin puhelimitse tai sähköpostilla. Suosittelijasi tulee olla henkilö, joka tuntee sinut, mutta ei ole perheenjäsen tai muu sukulainen.

Miksi tarvitsen tukirenkaan?

Tarvitsemme niitä, jotka lähettävät: rukoilevat ja tukevat työtä taloudellisesti. Muilta saatu rukoustuki on tärkeää. Voimme olla kuuliaisia Jumalalle ja hänen antamalleen kutsulle ja lähteä, mihin Jumala meitä kutsuu. Rukous on kuitenkin se muuttava voima, joka saa ihmisten sydämet kääntymään Jumalan puoleen. Taloudellisen kannatuksen saaminen on uskomaton siunaus, sillä näemme, kuinka Jumala käyttää toisia ihmisiä täyttämään meidän tarpeemme, jotta voimme palvella häntä. Taloudellisesti tukemalla voi myös olla mukana lähetystyössä. OM on kannatuksen ja lahjoitusten varassa toimiva lähetysjärjestö. Olemme myös rukoileva järjestö. Rukoileminen ja taloudellinen tukeminen ovat jokaiselle tapa osallistua Jumalan valtakunnan eteenpäin viemiseen. Lähetystyö on koko seurakunnan tehtävä, jossa lähdetään ja lähetetään. Tarjoamme tukirenkaan muodostamiseen tukea ja koulutusta.

Kuinka paljon tarvitsen kannatusta?

Aktioiden ja opetuslapseuskoulujen hinta vaihtelee maittain. Hinta perustuu elinkustannuksiin kohdemaassa. Pidempiaikaiseen työhön lähteville kartoitetaan sopiva budjetti, jolla katetaan elinkustannukset ja työhön liittyvät kustannukset.

Tarvitsenko matkavakuutusta?

Matkavakuutus on pakollinen myös kaikille aktioihin osallistuville. Jokainen huolehtii itse matkavakuutuksen hankkimisesta, ellei sitä jo ole.

Tarvitsenko raamattukoulutusta tai teologian opintoja?

OM ei vaadi raamattukoulutusta tai teologista koulutusta hakijoilta. OM tarjoaa lähetys- ja opetuslapseuskoulutusta. MDT-ohjelmissa (Missions Discipleship Training) opittu laitetaan myös käytäntöön. OM:ssä on kuitenkin mahdollisuuksia myös teologeille, pastoreille ja raamattukoulun käyneille. Koulutuksesta on hyötyä esimerkiksi johtotehtävissä, uusien johtajien ja pastorien koulutuksessa sekä seuraavan sukupolven opetuslapseuttamisessa.

Minkälaista koulutusta minulle on tarjolla?

OM:llä on järjestönä vuosien kokemus koulutuksesta ja opetuksesta. Koulutus alkaa jo kotimaassa Lähetä minut -koulutusviikonlopulla, jossa tutustut OM:ään järjestönä. Koulutuksessa puhutaan siitä, millaista on lähetyksellinen elämäntapa ja millaista on työskennellä kansainvälisessä ja yhteiskristillisessä lähetysjärjestössä. Lisäksi saat käytännön neuvoja siitä, miten valmistautua lähetystyöhön. Kun sinut on hyväksytty OM:n työhön, osallistut kahden viikon mittaiseen aloituskonferenssiin Saksassa tai Hollannissa. Eri puolilta maailmaa tulevat osallistujat saavat perehdytystä, jossa käsitellään esimerkiksi kulttuurienvälistä toimintaa ja viestintää, kulttuurishokin käsittelyä, tiimielämää jne. MDT-opetuslapseuskoulussa saat valmiuksia kristittynä kasvamiseen ja Jumalan syvempään tuntemiseen. Opetus antaa hyvän pohjan hengelliseen työhön. Opetuslapseuskoulun aikana pääsee kokeilemaan lähetystyötä käytännössä. Lyhyet aktiot ovat keskeinen osa opintoja. Lähtiessäsi ammattiasi vastaaviin tehtäviin saat tukea ja ohjausta uusiin työtehtäviisi. Jos haluat syvempää raamattuopetusta ja lähetyskoulutusta, kannattaa tutustua opetuslapseuskouluihin. Useimmat OM:n työssä yli kaksi vuotta olleet saavat mahdollisuuksia osallistua erilaisiin koulutuskonferensseihin kansainvälisellä tasolla. Arvioimme jatkuvasti lähettiemme tarpeita ja haluamme varustaa ihmisiä toimimaan paremmin omassa tehtävässään.

Minkä alan harjoitteluja OM voi tarjota?

OM on mukana monenlaisessa työssä ympäri maailmaa, joten mitä alaa opiskeletkaan, kannattaa kysyä mahdollisuuksista.

Maksetaanko harjoittelusta palkkaa?

Jokainen OM:n työssä oleva on vastuussa omasta taloudellisesta tuestaan. Kaikki elinkustannukset ja palkat maksetaan seurakuntien ja lähettäjien antamasta vapaaehtoisesta tuesta. Harjoittelijakin on vastuussa siitä, että elinkustannukset tulee katettua ulkomailla ollessa. Tuen tarve riippuu maasta ja ajanjaksosta. Selvitämme tuen tarpeen harjoittelijan ja kohdemaan kanssa.